Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.01.2023/Pykälä 25



 

Keski-Suomen Hyvinvointialueelle siirtyvät virat, toimet ja toiminnot

 

Kunnanhallitus 28.11.2022 § 243 

 

 

 

 Asian valmistelija(t): talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen

 

Sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimi siirtyvät 1.1.2023 kansallisen lainsäädännön perusteella Keski-Suomen hyvinvointialueen järjestämisvastuulle. Perusturvalautakunnalla ei vuoden vaihteen jälkeen ole viranomaistehtäviä Joutsan kunnassa.

 

Perusturvalautakunnan alainen henkilöstö siirtyy pääosin Keski-Suomen Hyvinvointialueelle liikkeenluovutuksella. Virkoja perusturvan alla on perusturvajohtajan, kotihoidon esimiehen, vastaavien sairaanhoitajien, sosiaalityöntekijöiden, palveluohjaajien, sosiaaliohjaajien, perhetyöntekijöiden, johtavan sosiaalityöntekijän virat. Lisäksi teknisen toimen alla työskentelee virassa Keski-Suomen Hyvinvointialueelle siirtyvä ravitsemispäällikkö. Näitä virkoja ei tarvita Joutsan kunnassa enää 1.1.2023 alkaen.

 

Lisäksi Keski-Suomen hyvinvointialueelle siirtyvät 1.1.2023 alkaen perusturvan ja ravintohuollon alla tällä hetkellä olevat, erikseen määritellyt työsuhteiset henkilöt. Näiden työsuhteisten henkilöiden tilalle ei tarvita uusia tekijöitä.

 

Keski-Suomen hyvinvointialueen järjestämisvastuulle siirtyvät perusturvan alla olevat toiminnot, Sote-keskuksen keittiö sekä Työpajan ja Nuorten työvarikon toiminta, poislukien työllisyyden hoito.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se
1) lakkauttaa perusturvajohtajan, kotihoidon esimiehen, vastaavien sairaanhoitajien, sosiaalityöntekijöiden, palveluohjaajien, sosiaaliohjaajien, perhetyöntekijöiden, johtavan sosiaalityöntekijän sekä ravitsemispäällikön virat Joutsan kunnasta 1.1.2023 alkaen
2) merkitsee tiedoksi työsuhteisten henkilöiden siirtymisen ja
3) merkitsee tiedoksi Keski-Suomen hyvinvointialueelle siirtyvät toiminnot.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

Valtuusto 12.12.2022 § 51 

 

 

  

 

Päätös Valtuutettu Kalle Willman esitti hallintosääntöön perustuen, että päätöksen kohdassa 1. valtuusto voi päättää vain perusturvajohtajan viran lakkauttamisesta. Muiden virkojen lakkauttaminen kuuluu kunnanhallituksen päätettäväksi.
Lisäksi Kalle Willman esitti, että valtuuston on päätettävä erityispalvelujen esimiehen liittämisestä hyvinvointialueelle luovutettavien luetteloon.
Iiris Ilmonen kannatti Kalle Willmanin esityksiä.

Puheenjohtaja totesi, että suoritetaan nimenhuutoäänestys siten, että he, jotka kannattavat kunnanhallituksen esitystä äänestävät JAA ja he, jotka kannattavat Kalle Willmanin esitystä äänestävät EI. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 17 JAA-ääntä ja 5 EI-ääntä.

Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallituksen esitys on tullut valtuuston päätökseksi.

Kalle Willman jätti asiassa eriävän mielipiteen.

 

 

Kunnanhallitus 23.01.2023 § 25  

289/00.01.00.00/2022  

 

 

 Asian valmistelija(t): talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen

 

 Hallintosäännön § 31  mukaan kunnanhallitus päättää virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta, poislukien toimialajohtajien virkojen perustaminen ja lakkauttaminen.

 

 Valtuuston päätös on syntynyt tältä osin virheellisessä järjestyksessä ja valitusajan vielä ollessa käynnissä kunnanhallituksen on toimeenpanevana elimenä saatettava päätös uudelleen valtuuston käsiteltäväksi.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lakkauttaa kotihoidon esimiehen, vastaavien sairaanhoitajien, sosiaalityöntekijöiden, palveluohjaajien, sosiaaliohjaajien, perhetyöntekijöiden, johtavan sosiaalityöntekijän sekä ravitsemispäällikön virat.

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se:

1) kumoaa edellisen päätöksensä 12.12.2022 § 51
2) lakkauttaa perusturvajohtajan viran
3) merkitsee tiedoksi työsuhteisten henkilöiden siirtymisen ja
4) merkitsee tiedoksi Keski-Suomen hyvinvointialueelle siirtyvät toiminnot.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.