Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 90


 

Liukuesteiden hankinta lahjoitusvaroin

 

Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta 13.12.2022 § 90  

313/09.00/2022  

 

 

 Asian valmistelija: Hyvinvointi- ja sivistysjohtaja Mika Sirkka, puh. 040 533 5619

 

Joutsan perusturvalautakunta on tehnyt päätöksen kenkiin asennettavien liukuesteiden jakamisesta vuosina 2021 ja 2022  70 vuotta täyttäneille joutsalaisille (perusturvalautakunta 16.12.2020 § 95).

 

Liukuesteiden hankintatarvetta on käsitelty moniammatillisesti liikuntaneuvonnan, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja vanhuspalvelujen fysioterapiapalvelujen yhteistyössä. Keskustelujen pohjalta on järjestetty ”Pysy pystyssä” -kampanja joulukuun alussa. Tilaisuuteen kutsuttiin kaikkia yli 65-vuotiaita kuntalaisia. Tilaisuudessa jaettiin aiemmista hankinnoista jääneitä lukuesteitä ja näitä hankittiin myös lisää. Kyseisen tilaisuuden jälkeen on tullut lisäkyselyjä liukuesteiden saamisesta. Myös Rutalahden kylään on sovittu liikuntaneuvojan vierailu sekä mahdollisesti näiden liukuesteiden jako.

 

Kaatumis-, liukastumis- ja kompastumistapaturmien syyt voivat olla moninaiset ja johtua paitsi olosuhteista, myös toimintakyvyn rajoitteista ja yksilön omista tavoista ja tottumuksista, joihin alentunut toimintakyky ei enää vastaa. Liukuesteiden käyttö saattaa osaltaan ennaltaehkäistä talvisia liukastumisia kotipihassa tai kaduilla. Samalla ne saattavat rohkaista liikkumaan haasteellisemmillakin keleillä ja sitä kautta auttavat ylläpitämään toimintakykyä.

 

Esittelijä Hyvinvointi- ja sivistysjohtaja Mika Sirkka

 

Päätösehdotus Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta hyväksyy hankittavaksi kenkiin kiinnitettävät liukuesteet yli 65-vuotiaille kuntalaisille. Hankintaan käytetään Mikko Sieväsen rahaston varoja. Liukuesteiden hankinta suoritetaan kohderyhmään kuuluvien ikäihmisten tarpeen perusteella ja ne luovutetaan henkilökohtaisesti.

 

Päätös Hyvinvointi- ja sivistysjohtajan ehdotus hyväksyttiin.