Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 241



 

Sopimus kuntien kesken koskien Keski-Suomen pelastuslaitos-liikelaitosta

 

Kunnanhallitus 28.11.2022 § 241  

290/00.04.03/2022  

 

 

 Asian valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen

 

Keski-Suomen kunnat ovat sopineet yhteistoimintasopimuksella Keski-Suomen pelastuslaitoksen johtokunnan ja sen alaisen liikelaitoksen (Keski-Suomen pelastuslaitos) asettamisesta alueellisen pelastustoimen järjestämisestä varten. Keski-Suomen pelastuslaitoksen yhteistoimintasopimus on ollut voimassa 1.1.2004 lähtien ja sopimus on uudistettu vuonna 2009.

 

Pelastustoimen järjestämisestä annetun lain mukainen pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy lainsäädännön nojalla kunnilta ja kuntayhtymiltä hyvinvointialueelle 1.1.2023 alkaen. Koska kuntien välisessä pelastustoimea koskevassa yhteistoimintasopimuksessa ei ole otettu huomioon tilannetta, jossa pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy lainsäädännön nojalla kolmannen tahon vastattavaksi, Keski-Suomen kuntien kesken on tässä yhteydessä tarpeen sopia tietyistä asioista.

 

Sovittavia asioita ovat muun muassa Keski-Suomen Pelastuslaitos-liikelaitoksen, sen johtokunnan ja virkojen lakkauttaminen, sopijakuntien vastuu yhteistoimintasopimuksen mukaisten tehtävien hoitamisessa mahdollisesti aiheutuvien vahinkojen kustannuksista ja muista mahdollisista maksuvelvoitteista, tilivuoden 2022 tilinpäätöksen ja vuonna 2023 tehtävän taloudellisen loppuselvityksen käsittely sekä taloudellisen loppuselvityksen osoittaman yli- tai alijäämän jyvittäminen kuntien kesken. Lisäksi sovitaan yhteistoimintasopimuksessa määriteltyjen tehtävien hoitamisen ja yhteistoimintasopimuksen voimassaolon päättymisestä huomioiden yhteistoimintaan ja yhteistoimintasopimukseen perustuvien vastuiden ja velvoitteiden loppuun suorittaminen sopimuksessa tarkemmin määritellyn mukaisesti.

 

Sopimuksen sisältö ja ehdot käyvät tarkemmin ilmi liitteestä.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se
1. hyväksyy liitteenä olevan sopimuksen koskien Keski-Suomen pelastuslaitos -liikelaitosta.
2. valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen sekä hyväksymään sopimukseen teknisluonteisia korjauksia ja täydennyksiä.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.