Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 239



 

Valtuustoaloite / Muutosneuvottelut

 

Kunnanhallitus 28.11.2022 § 239  

197/01.00.02/2022  

 

 

 Asian valmistelija: kunnanhallituksen puheenjohtaja Pauliina Maukonen

 

Valtuutettu Kalle Willman jätti 13.6.2022 kunnanvaltuustossa aloitteen, jonka mukaan kunnanhallituksen tulisi käynnistää osana vuoden 2023 talousarvion valmistelua muutosneuvottelut (ent.YT-neuvottelut), joiden perusteella muiden johtavien viranhaltijoiden kuin sivistysjohtajan palkkausta alennetaan vastaamaan 1.1.2023 muuttuvia toimenkuvia.  Willmanin aloitteen mukaan teknisen johtajan palkkausta tulisi alentaa 20%:lla ja muiden johtajien 40 %:lla.

 

Willman perustelee esitystään henkilöstösiirtymillä ja kunnan taloudella: Kunnan henkilöstöstä siirtyy Willmanin mukaan 53 % hyvinvointialueelle ja kunnan tulot vähenevät 62 %. Perusteluna Willmanilla on myös sivistystoimen menot, jotka säilyvät entisellä tasolla, kun taas teknisen toimen henkilöstö ja liikevaihto vähenevät merkittävästi. Suurin muutos tulee tapahtumaan Willmannin mukaan kunnanjohtajan ja talous- ja hallintojohtajan tehtävien määrässä ja vastuissa.

 

Keski-Suomen hyvinvointialue aloittaa toimintansa 1.1.2023. Joutsan kunnan henkilöstöstä siirtyy hyvinvointialueelle noin 100 henkilöä, joista noin 90 työntekijää työskentelee nykyisen perusturvan eli sosiaali- ja terveystoimen alla. Joutsan kuntaan jää edelleen noin 160 työntekijää.

Hyvinvointialueelle siirtyminen ei aiheuta välittömiä muutoksia kunnan toimialajohtajien työnkuviin pois lukien perusturvajohtajan virka, joka lakkautetaan kokonaan 31.12.2022. Esimerkiksi teknisessä toimessa organisaatiosta lähtee hyvinvointialueelle terveyskeskuksen keittiön henkilökunta, jolla on jo ollut oma esihenkilönsä. Tällä ei siis ole vaikutusta teknisen johtajan tehtäviin. Talous- ja hallintotoimessa työtehtävät pysyvät samoina 1.1.2023 jälkeen, vaikka budjetti pienenee. Talous- ja hallintojohtajan tehtäviin kuuluvat mm. talousarvion ja tilinpäätöksen laadinta, talouden seuranta, osavuosiraportoinnit, sopimusten hallinta, henkilöstöasiat, päätöksenteon valmistelu kunnanhallitukselle ja valtuustolle jne. Myös kunnanjohtajan tehtävät pysyvät samana. Kunnanjohtajalla on lisäksi voimassa oleva johtajasopimus, jota ei voi yksipuolisesti muuttaa.

 

Odotettavaa on, että toimialajohtajien nykyinen työnkuva täydentyy 1.1.2023 alkaen hyvinvointialueen yhdyspintatyöllä ja edunvalvonnalla, jolla turvataan joutsalaisten sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden toimivuutta ja edistetään kuntalaisten hyvinvointia myös jatkossa. Myös työ- ja elinkeinopalveluiden siirtyminen kunnille 1.1.2025 alkaen edellyttää kunnassa tapahtuvaa valmistelua. Kyseiset tehtävät sisältyvät nykyisiin toimenkuviin eikä niistä tulla maksamaan lisäkorvausta.

 

Joutsan kuntaa ja kunnanhallitusta työnantajan roolissa sitovat kunnallisen alan työehtosopimukset. Esimerkiksi KVTES edellyttää palkkahierarkiaa eli työnantajan on huolehdittava, että esimies saa työntekijöitään korkeampaa palkkaa mukaan lukien tehtäväkohtaiset ja kokonaispalkkauksessa olevat henkilöt. Tämä ei olisi Willmanin aloitteessa esitettyjen prosentuaalisten palkanalennusten perusteella mahdollista, vaan palkkoja pitäisi alentaa läpi organisaation, mikä edellyttäisi laajempaa yhteistoimintamenettelyä kunnassa.

 

Joutsassa on noudatettu toimialajohtajien palkkauksessa samanpalkkaisuuden periaatetta, jossa kaikille toimialajohtajille maksetaan sama palkka. Samanpalkkaisuudesta päätettiin viimeksi KH 29.11.2021/§273 ja samanpalkkaisuudelle on myös toimialajohtajien tuki. Samanpalkkaisuuden puolesta puhuu laajat, mutta eriytyneet vastuualueet sekä työpanosten erittelyn ja palkka-arvioinnin vaikeus.

 

Kunnanhallituksen puheenjohtaja on käynyt vuotuisen arviointi- ja tavoitekeskustelun tehtävistä ja tavoitteista toimialajohtajien ja kunnanjohtajan kanssa 3.10.2022 sekä kunnanjohtajan kanssa erikseen 15.11.2022. Edellä esitetyn ja käytyjen keskustelujen perusteella erillisille muutosneuvotteluille tai palkanalennuksille ei ole aihetta. Aloite ei aiheuta toimenpiteitä.

Kunnanhallitus seuraa toimialajohtajien ja kunnanjohtajan vastuualueita ja tehtäviä vuosittain.
 

Esittelijä:  Kunnanhallituksen puheenjohtaja Pauliina Maukonen  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1) että valtuustoaloite ei aiheuta toimenpiteitä ja
2) saattaa aloitteen käsittelytilanteen valtuustolle tiedoksi.

 

Päätös Harri Nissinen ja Matias Penttinen poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi.
Pöytäkirjanpitäjänä toimi kunnanhallituksen puheenjohtaja Pauliina Maukonen.

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.