Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 238


 

Johtoryhmän kanssa käytävät arviointikeskustelut, työn painopistealueet ja työsuhde-edut

 

Kunnanhallitus 28.11.2022 § 238  

292/01.00.00/2022  

 

 

 Asian valmistelija: kunnanhallituksen puheenjohtaja Pauliina Maukonen

 

Kunnanhallituksen puheenjohtaja käynnisti syksyllä 2022 johtoryhmän kanssa vuosittain käytävät arviointikeskustelut hallintosäännön §4 mukaisesti. Arviointikeskustelujen valmistelussa ovat olleet mukana sekä kunnanhallituksen, että valtuuston puheenjohtajistot. Arviointi- ja tavoitekeskustelut on käyty sekä ryhmä- että henkilökohtaisina keskusteluina. Kunnanjohtajan kanssa on käyty erillinen arviointi- ja tavoitekeskustelu. Keskusteluissa on käyty läpi johtoryhmän jäsenten työn painopistealueita, vastuita ja toiveita työhön ja työsuhde-etuihin liittyen. Pohjana keskusteluissa on ollut uudistettu kuntastrategia. Työ saatiin päätökseen 16.11.2022.

 

Johtoryhmän ja kunnanjohtajan työn vuoden 2023 yhteisiksi painopistealueiksi on käydyissä tavoitekeskusteluissa sekä kunnanhallituksen ja valtuuston puheenjohtajien kesken sovittu seuraavat kokonaisuudet:
1) terve kuntatalous: talouden seuranta sekä tulojen ja menojen sopeuttaminen hyvinvointialueuudistukseen 1.1.2023 alkaen

2) elinkeinopolitiikka ja elinvoimatyö: kaavoitus, Oravakiven alueen tulevaisuus, yrittäjäyhteistyö, kunnanhallituksen alaisen Pöydän toiminnan kehittäminen, energia-asiat

3) keskusta-alueen kehittäminen

4) joutsalaisuuden tukeminen muutoksessa (hyvinvointialue, vastaanottokeskus)

 

Työsuhde-etuihin ei tehdä muutoksia.

 

 

Esittelijä Kunnanhallituksen puheenjohtaja Pauliina Maukonen

 

Päätösehdotus Kunnnahallitus päättää merkitä käydyt keskustelut ja toiminnan painopistealueet tiedoksi saaduksi.

 

Päätös Harri Nissinen ja Matias Penttinen poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi.
Pöytäkirjanpitäjänä toimi kunnanhallituksen puheenjohtaja Pauliina Maukonen.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja teki muutetun päätösehdotuksen: Kunnanhallitus päättää:
1) merkitä käydyt keskustelut tiedoksi ja
2) hyväksyä toiminnan painopistealueet esityksen mukaisesti.

Hyväksyttiin muutetun päätösehdotuksen mukaisesti.