Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 249


 

Kirkkokankaan päiväkodin (Taikametsä) lisärahoitus

 

Tekninen lautakunta 29.09.2022 § 72 

 

 

 

 Asian valmistelija: Vt. tekninen johtaja Arttu Mönkölä puh. 0400 649 224

 

Kirkkokankaan päiväkodin (Taikametsä) investointimäärä on ollut 2022 vuonna 150.000,00 euroa.

 

Talotekniikan (Iv -kone ja -tarvikkeet, sähkötarvikkeet toteutuksineen) toteuttamisvaiheessa varattu investointimäärä ylittyi alkuperäisestä hinta-arviosta.

 

Rakennushankkeen kokonaishinnan arvioitu arvo nousee 200.000,00 euroon.

 

Rakennushankkeen loppuunsaattamiseksi tarvitaan 50.000,00 euron lisärahoitus Kirkkokankaan päiväkodin käyttötalouteen.

 

Kustannusten toteutuneet ylitykset esitellä kokouksessa.

 

 

Esittelijä  

Vt. tekninen johtaja Arttu Mönkölä

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää myöntää 50.000,00 euron lisärahoituksen Kirkkokankaan päiväkodin rakennushankkeen loppuun saattamiseksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 Rakennuspäällikkö Ari Lindgren oli kokouksessa esittelemässä asiaa.

 

 Kunnanhallituksen puheenjohtaja Pauliina Maukonen liittyi kokoukseen teams-yhteyden kautta tämän pykälän käsittelyn aikana.

 

Tekninen lautakunta 24.11.2022 § 112 

 

 

 

 Asian valmistelija(t): Tekninen johtaja Arttu Mönkölä

 

Joutsan kunnan hallintosäännön toimivaltataulukon mukaan kunnanhallitus päättää valtuuston hyväksymän talousarvion puitteissa rakennussuunnitelmien hyväksymisestä, teknisen lautakunnan toimialaa koskevista hankinnoista ja sopimuksista, joiden arvo ylittää Hankintalain mukaisen kansallisen kynnysarvon ja hankinnan arvon ollessa alle 200 000 €

 

Esittelijä   Tekninen johtaja Arttu Mönkölä

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnan valtuustolle 50 000 €:n lisämäärärahan myöntämistä Kirkkokankaan päiväkodin rakennushankkeeseen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

 

Kunnanhallitus 28.11.2022 § 249  

73/02.06.00/2022  

 

 

 Asian valmistelija(t): tekninen johtaja Arttu Mönkölä

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle 50 000 € lisämäärärahan myöntämistä Kirkkokankaan päiväkodin rakennushankkeeseen.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.