Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta
Pöytäkirja 25.10.2022/Pykälä 65


 

Taide- ja kulttuurihankinnat

 

Kunnanhallitus 07.02.2022 § 38 

 

 

 

 Asian valmistelija(t): Talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen, puh. 040 358 0007

 

Kulttuurityöryhmän esityksestä Joutsan sivistyslautakunta on tehnyt esityksen vuonna 2016 prosenttiperiaatteen soveltamista Joutsassa siten että mikäli kunnan tulos on positiivinen, esimerkiksi +1 000 000 euroa, taide- ja kulttuurihankintoja tehtäisiin 10 000 eurolla (1 %).

 

Ehdotus perustuu Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjaamaan prosenttiperiaatteesseen, jossa noin prosentti rakentamisen kustannuksista sijoitetaan taiteeseen. Tavoitteena on parantaa taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta sekä edistää taiteen hyvinvointivaikutuksia.

 

Edellisen kerran prosenttiperiaatetta Joutsan kunnassa toteutettiin vuoden 2016 positiivisen tilinpäätökseen perustuen. Taidehankinnat toteutettiin vuosina 2017 ja 2018.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Joutsan kunta tekee taide- ja kulttuurihankintoja 1 %:lla vuoden 2021 tuloksesta. Käytännön toteutus tapahtuisi hyvinvointi- ja sivistyslautakunnan toimesta.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta 22.03.2022 § 21 

 

 

 Asian valmistelija: Hyvinvointi- ja sivistysjohtaja Mika Sirkka, puh. 040 533 5619

 

Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta on nimennyt kulttuurityöryhmän kokouksessaan 21.9.2021 § 55. Kulttuurityöryhmän merkitys on tärkeä kunnan kulttuurityön edistämisessä, koska kunnassa ei ole kokoaikaista kulttuurityöstä vastavaa viranhaltijaa. Kulttuurityöryhmä edustaa asiantuntemusta ja osallisuutta kunnan kulttuuritoimijoista. Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta on nimennyt kulttuurityöryhmään edustajansa.

Taide- ja kulttuurihankinnan osalta on perusteltua luottaa moniedustajaisen työryhmän näkemykseen. Hankinnan arvo määräytyy vuoden 2021 tilinpäätöksen valmistuttua.

 

Esittelijä Hyvinvointi- ja sivistysjohtaja Mika Sirkka

 

Päätösehdotus Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta valtuuttaa kulttuurityöryhmän valmistelemaan taide- ja kulttuurihankinnan toteuttamisen hyvinvointi- ja sivistyslautakunnalle vuoden 2022 aikana.

 

Päätös Hyvinvointi- ja sivistysjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta 25.10.2022 § 65  

59/12.03.01/2022  

 

 

 Asian valmistelija: Hyvinvointi- ja sivistysjohtaja Mika Sirkka

 

Kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti kunnan positiivisesta tilinpäätöksestä käytetään 1% taide- tai kulttuurihankintaan. Vahvistetun tilinpäätöksen mukaan kunnan tilinpäätös oli 1 566 451 euroa positiivinen, joten hankintaan on käytettävissä noin 15 000 euroa.

 

Kulttuurityöryhmä on tutustunut taiteilija Samuli Alosen tarjoamaan vaihtoehtoon mahdollisesti hankittavana prosenttitaidehankintana. Kulttuurityöryhmän jäsenet ovat kokoontuneet 30.6. asian vuoksi. Kulttuurityöryhmä päättää esittää hankittavaksi Samuli Aloselta kolme työtä, jotka toteutetaan niin, että varattu määräraha riittää. Työt ovat:

        valmistuvan hammashoitolan ja ruokapalvelujen rakennuksen Myllytien puoleiseen päätyyn oranssi perhosveistos

        hammashoitolan vastaanottotiloihin taiteilijan työ, joko perhonen tai hammashoitoon liittyvä aihe

        Kurkiauran koululle Citybird -nimisen teossarjan työ.

 

Esittelijä Hyvinvointi- ja sivistysjohtaja Mika Sirkka

 

Päätösehdotus Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta päättää toteuttaa prosenttitaidehankinnan kulttuurityöryhmän esityksen mukaisesti.

 

Päätös Hyvinvointi- ja sivistysjohtajan ehdotus hyväksyttiin.