Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 30.05.2022/Pykälä 58



 

Arviointikertomus kunnan hallinnosta ja taloudesta vuodelta 2021

 

Tarkastuslautakunta 29.03.2022 § 23 

 

 Asian valmistelija: Puheenjohtaja Eero Peltoniemi

 

Joutsan kunnan vuoden 2021 tilinpäätös ja henkilöstökertomus on kunnanhallituksen käsittelyssä 28.3.2022.

Tilinpäätös ja henkilöstökertomus toimitetaan tarkastuslautakunnan jäsenille niiden valmistuttua perjantaina 25.3.2022.

  

 

Puheenjohtajan ehdotus Tarkastuslautakunta aloittaa arviointikertomuksen laatimisen kunnan hallinnosta ja taloudesta
1. Päättää lautakunnan jäsenille jaettavista kohteista tilinpäätösasiakirjassa.
2. Päättää laadintaan tarvittavasta kokousaikataulusta
.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin siten, että  
1. lautakunnan jäsenille jaettiin tehtäväalueet seuraavasti

-          hyvinvointi ja sivistyslautakunta: Marja Kallioinen

-          tekninenlautakunta, investoinnit ja kaavoitus: Juha Järvinen ja Timo Hännikäinen

-          perusturvalautakunta ja kulttuuritoimi: Liisa Temisevä.

-          kehittämisyksikkö ja elinvoima: Anna-Maija Nieminen

 

Arviointikertomuksen valmistelevat tekstit tomitetaan Eero Peltoniemelle ja Leena Hietalalle, jotka kokoavat aineiston lautakunnan käsittelyä varten.

 

 2. tarkastuslautakunnan seuraavat kokoukset pidetään 27.4.2022, 10.5.2022, 24.5.2022. Kokoukset alkavat klo 15.

 

 Lisäksi tarkastuslautakunta päätti kutsua kunnanjohtaja Harri Nissisen seuraavaan kokoukseen arvioimaan vuoden 2021 toimintaa.               

 

 

Tarkastuslautakunta 27.04.2022 § 29 

 

 

 Asian valmistelija(t): puheenjohtaja Eero Peltoniemi

 

Puheenjohajan ehdotus Tarkastuslautakunta
1. kuulee kunnanjohtaja Harri Nissisen arvioinnin vuoden 2021 osalta ja merkitsee sen tiedoksi
2. jatkaa arviointikertomuksen laadintaa.

 

Päätös Arviointikertomuksen laadinnassa esteellisiä ovat Eero Peltoniemi kulttuuritoimen, Marja Kallioinen kulttuuritoimen, Anna-Maija Nieminen Puulan seutuopiston ja Timo Hännikäinen perusturvan osalta.

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

Tarkastuslautakunta 10.05.2022 § 45 

 

 

 

 Asian valmistelija: puheenjohtaja Eero Peltoniemi  

 

Puheenjohtajan ehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaa.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

Tarkastuslautakunta 24.05.2022 § 51 

 

 

 

 Asian valmistelija: puheenjohtaja Eero Peltoniemi

 

 

Puheenjohtajan ehdotus Tarkastuslautakunta antaa arviointikertomuksen kunnan hallinnosta ja taloudesta vuodelta 2021 ja esittää sen valtuuston käsiteltäväksi.

 

Päätös Tarkastuslautakunta jatkoi arviointikertomuksen laadintaa ja päätti, että arviointikertomus allekirjoitetaan lautakunnan kokouksessa 30.5.2021 klo 14.30.

 

 

Tarkastuslautakunta 30.05.2022 § 58  

94/00.03.01/2022  

 

 

Arviointikertomus kunnan hallinnosta ja taloudesta vuodelta 2021 on esityslistan liitteenä. 

 

Puheenjohtajan ehdotus Tarkastuslautakunta antaa arviointikertomuksen kunnan hallinnosta ja taloudesta vuodelta 2021, allekirjoittaa sen ja esittää sen valtuuston käsiteltäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.