Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.05.2022/Pykälä 124


 

Osallistava budjetointi 2022-2023

 

Kunnanhallitus 30.05.2022 § 124  

167/02.01.00/2022  

 

 

 Asian valmistelija(t): talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen

 

Osallistavassa budjetoinnissa asukkaat otetaan mukaan kunnan kehittämiseen ja päätöksentekoon. Osallistavassa budjetoinnissa kunnan asukkaille annetaan päätösvalta kuntalaisten tarpeiden ja ongelmien ratkaisemisessa.

 

Viime vuonna järjestettiin toista kertaa osallistava budjetointi kuntalaisaloitteen pohjalta. Pyydettävät ideat tulivat liittyä kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseen, mikä oli käytettävien testamenttivarojen ehtona.

 

Kehittämisideoiksi saatiin yhteensä 40 ehdotusta, joista osaa ei ollut mahdollista toteuttaa kyseisellä rahoitusmuodolla. Monissa sinänsä hyvissä ehdotuksissa kustannukset olisivat nousseet yli budjetin, joka oli 20 000 €. Äänestykseen valikoitui 5 ehdotusta.

 

Osallistuvan budjetoinnin toteuttamiselle ei ole asetettuja tiukkoja raameja, mutta perintörahastoja käytettäessä on huomioitava perintörahaston ehdot eli raha on käytettävä hyvinvointipalveluiden kehittämiseen. Lisäksi osallistavan budjetoinnin työryhmän esityksen mukaisesti on huomioitava seuraavat asiat ideoiden osalta:

 

- laajoja käyttäjäryhmiä palveleva

- pysyvää/pitkäkestoista toimintaa tai rakenteita – ei yksittäisiä tapahtumia kuin harkintaan perustuen

- esteettömyys

- alueellisesti koko kuntaa, poislukien Joutsan ja Leivonmäen taajamat, koskeva

- tulokset tai toimintamallit ovat laajasti hyödynnettävissä

- toteuttajina voivat olla yksittäiset kuntalaiset, järjestöt, yhdistykset ja kunta tai kaikki nämä yhteistyössä

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus 1.Kunnanhallitus varaa hyvinvointipalveluiden kehittämiseen kohdennetusta perinnnöstä 30 000 euron määrärahan osallistavaan budjetointiin.
2.Kunnanhallitus järjestää kunnan verkkosivuilla kyselyn ideoista kuntalaisille.
3.Kunnanhallitus nimeää työryhmän tutustumaan esityksiin ja jalostamaan niistä konkreettisia toimintaehdotuksia. Työryhmään nimetään tekninen johtaja, talous- ja hallintojohtaja, elinkeinokoordinaattori, toimistosihteeri Leena Hietala, Lea-Elina Nikkilä sekä kunnanhallituksen nimeämä edustaja.
4.Työryhmän viidestä valitsemasta toimintaehdotuksesta järjestetään äänestys kunnan verkkosivuilla.
5.Osallistavan budjetoinnin määräraha käytetään eniten ääniä saaneiden toimintaehdotusten mukaisesti.

Päätös Kunnanjohtaja teki muutetun päätösehdotuksen:

1. Kunnanhallitus varaa hyvinvointipalveluiden kehittämiseen kohdennetusta perinnöstä 30 000 euron määrärahan osallistavaan budjetointiin.
2. Kunnanhallitus järjestää kunnan verkkosivuilla kyselyn ideoista kuntalaisille.
3. Kunnanhallitus nimeää työryhmän tutustumaan esityksiin ja jalostamaan niistä konkreettisia toimintaehdotuksia. Työryhmään nimetään tekninen johtaja, talous- ja hallintojohtaja, elinkeinokoordinaattori toimistosihteeri Leena Hietala, Lea-Elina Nikkilä sekä kunnanhallituksen edustajaksi Tenho Tornberg.
4. Työryhmän viidestä valitsemasta toimintaehdotuksesta järjestetään äänestys kunnan verkkosivuilla.
5. Osallistavan budjetoinnin määräraha käytetään saatujen ja työryhmän ehdotusten mukaisesti.

Hyväksyttiin muutetun päätösehdotuksen mukaisesti.