RSS-linkki
Kokousasiat:https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 13.06.2022/Pykälä 18
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lisärahoitus kuntarahoitusosuuksiin ohjelmakaudelle 2023-2027, Maaseutukehitys ry
Kunnanhallitus 30.05.2022 § 125
Asian valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen
Maa- ja metsätalousministeriössä on menossa ohjelmakaudelle 2023- 2027 Leader-ryhmien rahoittamisen toisen vaiheen haku, johon osoitetut hakemukset tulee toimittaa ministeriöön 23.6.2022 mennessä. Kuntarahoituksen lopulliset sitoumukset toimitetaan mukaan tähän hakuun.
Maaseutukehitys ry on hakenut keväällä 2021 ensimmäisen hakukierroksen yhteyteen alueen kunnista sitoumukset toimintaalueeseen ja viime kevään tiedon mukaan lasketut kuntarahaosuudet. Joutsan kunnanvaltuusto hyväksyi osallistumisen Leader Maaseutukerhityksen alueeseen ja sitoutui kuntarahoitukseen ohjelmakaudelle 2023-2027 kokouksessa 7.6.2021/ § 18.
Uuden ohjelmakauden valmistelun edetessä Maaseutukehityksen hallitus on päättänyt hakea alueen kunnilta lisärahoitusta jo myönnettyihin rahoitusosuuksiin. Kunnat ostavat sijoittamallaan eurolla neljä euroa EUn ja valtion rahoitusta oman alueensa kehittämiseen. Tulevalla ohjelmakaudella maaseuturahoituksesta ohjautuu aikaisempaa suurempi osuus Leader-toimintaan.
Maaseutukehitys ry perustelee lisärahoituspyyntöään seuraavasti:
- Leader-rahoituksen rahoitusvälineet ja rahoitettavat kohteet monipuolistuvat alkavalla kaudella sekä yhteisöllisessä että yritystoiminnan kehittämisessä.
- Alkavalla ohjelmakaudella osaa yritystoimintaan liittyvistä tukimuodoista rahoitetaan ainoastaan Leader-ryhmien rahoituskehyksistä. Aikaisemmin ely-keskuksilla ja Leader-ryhmillä olivat samat tukimuodot ja sen vuoksi yrityksiä pystyttiin ohjaamaan suoraan ely-keskusten rahoituksen piiriin kaikissa tukimuodoissa.
- Rahoituskauden 2023-2027 toimintoja toteutetaan kaksi lisävuotta (n+2) eli vielä vuonna 2029.
- Maaseutukehityksen alueella toimijoiden keskuudessa on vahva asukas- ja paikallislähtöinen tarve ja kysyntä Leader-rahoitukselle.
Kuntaosuudet laskutetaan maa- ja metsätalousministeriön suorittaman Leader -ryhmäksi valinnan ja lopullisen rahoituskehyksen hyväksymisen jälkeen vuosittain alkaen vuodesta 2023.
Maaseutukehityksen pyytämä lisärahoitus on kokonaisuudessaan 150 000 euroa, josta 147 000 euroa menee Leader-toimintaan ja 3000 euroa Sisä-Suomen kalatalousohjelmaan.
Joutsan kunnan osuus lisärahoituksesta olisi 43 890,00 euroa, josta Leader -toiminnan osuus on 43 012,20 euroa ja kalatalousohjelman osuus 877,80 euroa.
Pyydetyn lisärahoituksen jälkeen Maaseutukehityksen rahoituskehykseksi toisen vaiheen haussa esitetään noin 5,4 miljoonaa euroa vuosille 2023-2027. Tästä summasta on julkista rahoitusta yhteensä noin 3,5 miljoonaa euro. Julkisesta rahoituksesta 20 % (707 887,50 euroa) on kuntarahaa, jonka vastineeksi saadaan 43 % EU-rahaa (1,5 miljoonaa euroa) ja 37 % valtion rahaa (1,3 miljoonaa euroa).
Leader -toiminnan lisäksi Maaseutukehityksen strategiassa on varauduttu osallistumaan vuosina 2022-2027 kuuden Leader -ryhmän alueella toteutettavaan SisäSuomen kalatalousryhmän kehittämisohjelmaan.
Kalatalousryhmän kehittämisohjelman kokonaisrahoitus on 1,2 miljoonaa euroa, josta kuntien osuus on noin 10 %. Ilman kuntavastinrahaa EU:n ja valtion rahoitusta ei ole mahdollista saada.
Uuden ohjelmakauden arvioitu kuntarahatarve sekä Leader-toiminnalle että Sisä-Suomen kalatalousryhmän ohjelmalle on yhteensä 728 887,50 euroa. Kuntien osuudet jaetaan asukaslukujen (väkiluku 31.12.2019) suhteessa viidelle vuodelle. Kuntarahoituksen lisäyksen jälkeen Joutsan kunnan osuus rahoituksesta olisi yhteensä 213 293,50 euroa, josta Leader-toiminnan osuus on 207 149,70 euroa ja kalatalousohjelman osuus 6143,80 euroa.
Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Joutsan kunta sitoutuu Maaseutukehitys ry:n lisärahoitukseen ohjelmakaudelle 2023-2027.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Valtuusto 13.06.2022 § 18
99/00.01.05/2021
Päätös Hyväksyttiin kunnanhallituksen esityksen mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |