Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 13.06.2022/Pykälä 16


# Vuoden 2021 aloitteet

 

Vuoden 2021 aloitteet

 

Kunnanhallitus 23.05.2022 § 113 

 

 

 

 Asian valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen

 

Kuntalain 23 §:n mukaan kunnan asukkailla on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Lisäksi palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palvelua koskevassa asiassa.

 

Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

 

Vuoden 2021 aikana kuntaan saapuneet aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteen esitetään liitteenä olevassa luettelossa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää merkitä aloitteiden käsittelytilanteen tiedoksi saaduksi ja lähettää ne edelleen valtuustolle tiedoksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti siten, että aloitteiksi lisätään Muovijätteen keräilypiste Leivonmäelle, sekä Matonpesupaikka -aloitteet ja vesihuollon kehittämisaloitteen kohdalle lisätään teknisen lautakunnan käsittelytilanne.

 

 

Valtuusto 13.06.2022 § 16  

68/00.02.00/2022  

 

  

 

Päätös Valtuutettu Kalle Willman esitti, että 1.11.2021 jätetty valtuustoaloite digiavun tarjoamisesta kuntalaisille palautetaan kunnanhallitukselle valmisteluun.
Esitystä ei kannatettu.

Hyväksyttiin kunnanhallituksen päätösehdotuksen mukaisesti.