RSS-linkki
Kokousasiat:https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.04.2022/Pykälä 88
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Yhteistyösopimus / Henry Ollila
Kunnanhallitus 11.04.2022 § 88
132/07.02.02/2022
Asian valmistelija(t): talous- ja hallintojohtaja Matias Penttinen
Joutsalaisen voimamies Henry Ollilan tukitiimi on lähestynyt Joutsan kuntaa tarjouksella yhteistyöstä. Henry Ollila on mm. saavuttanut toisen sijan Suomen Vahvin Mies -kilpailussa viime vuonna.
Joutsan kunta on tehnyt yhteistyösopimuksen myös ampumahiihtäjä Suvi Minkkisen kanssa ja tätä yhteistyötä on aktiivisesti käytetty hyväksi esimerkiksi kunnan markkinoinnissa.
Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä Henry Ollilan kanssa tehtävän yhteistyösopimuksen vuodelle 2022. Sopimuksen arvo on 1500€/vuosi 2022. Kunta edellyttää, että Henry Ollila edistää kunnan näkyvyyttä ja on kunnan käytettävissä yhteistyötilaisuuksissa, sekä osallistuu kunnan some-mainontaan.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |