Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.04.2022/Pykälä 92


 

Oikaisuvaatimus talous- ja hallintojohtajan viran täyttäminen / koeaika

 

Kunnanhallitus 11.04.2022 § 92  

165/01.01.01/2021  

 

 

 Asian valmistelija(t): kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

 Kunnanvaltuutettu Kalle Willman on jättänyt 27.3.2022 oikaisuvaatimuksen kunnanhallituksen kokouksen 14.03.2022 § 64 päätöksestä, talous- ja hallintojohtajan viran täyttäminen. Kunnanhallitus päätti vakinaistaa HTM Matias Penttisen talous- ja hallintojohtajan virkaan sekä päättää koeajan 1.4.2022 alkaen.

 

 Willman vaatii, että päätös kumotaan ja että kunnanhallitus kieltää päätöksen täytäntöönpanon Hallintolain 49 f §:n mukaisesti.

 

 Willman perustelee oikaisuvaatimusta seuraavasti:

-          oikaisuvaatimus tehdään Kuntalain 134 §:n mukaisesti. Perusteena tässä on sekä tarkoituksenmukaisuus että laillisuus.

-          esittelytekstissä tai päätöksessä ei perustella mitenkään koeajan lyhentämisen syytä. Päätösesitys on aina perusteltava

-          perustuslaillinen näkemys: Kansalaisten yhdenvertaisuus taataan Perustuslain 6 §:ssä. Oikeudellisesti samanlaisissa tapauksissa asia on ratkaistava samalla tavalla. Viranomainen ei voi muuttaa aikaisempaa hallintokäytäntöään ilman perusteltua syytä.

-          virkamiehen asema: Koeaikajärjestelmä on luotu toisaalta sitä varten, että virkamies voi koeajan puitteissa käytännössä arvioida vastaavatko työtehtävät ja työolosuhteet hänen ennakkokäsitystään ja kielteisessä tapauksessa mahdollistaa ilman perusteluja tapahtuvan nopean virkasuhteen lopettamisen. Nyt kyseisen virkamiehen harkinta-aikaa on yksipuolisesti lyhennetty 51 vrk.

-          virkaan valitsemispäätöksessä vahvistettua koeaikaa ei kumpikaan osapuoli voi yksipuolisella päätöksellään muuttaa. Oikeuskäytännöstä en löydä ennakkotapauksia koeajan lyhentämisestä, pidentämisestä kylläkin. Yhteisellä sopimuksella voidaan koeaikaa lyhentää työsopimussuhteessa. Tässä on kuitenkin kysymyksessä virkasuhde, eikä Hallintolain 34 §:n mukaisesta kuulemisestakaan ole esittelyssä mainintaa.

-          työnantajan asema: Toisaalta koeaikamenettely antaa työnantajalle mahdollisuuden irtisanoa virkasuhde välittömästi, tosin sitä kuitenkin perustellen, jos virkamies osoittautuu sopimattomaksi tehtäväänsä koeaikana.

 

 Lisäksi Willman on oikaisuvaatimuksen liitteeksi arvioinut Penttisen toimintaa omien havaintojensa perusteella. Yhteenvetona Willman esittää, että koeajan lyhentäminen peruutetaan ja annetaan sen jatkua täyteen kuuteen kuukauteen alkuperäisen päätöksen mukaisesti.

 

 Kunnanhallitus toteaa, että oikaisuvaatimus on tehty Kuntalain 134 §:n mukaisesti.

 

 Esittelijänä toiminut kunnanjohtaja on kunnanhallituksen kokouksessa perustellut suullisesti koeajan lyhentämistä. Perusteena lyhentämiselle olivat HTM Matias Penttisen henkilökohtaiset ominaisuudet: talous- ja hallintojohtajan tehtävän haltuun ottaminen, laaja henkilökohtainen osaaminen, sosiaaliset taidot ja ahkeruus. Kunnanhallitus on asiasta käydyssä keskustelussa yhtynyt kunnanjohtajan näkemykseen. Matias Penttisen on vakuuttanut esimiehensä ja kunnanhallituksen sekä kunnanvaltuuston puheenjohtajiston osaamisellaan, minkä vuoksi kunnanhallitus on halunnut sitouttaa Penttisen Joutsan kuntaan lyhentämällä koeaikaa. Esittelijä ei ole samaa mieltä Willmanin oikaisuvaatimuksessa esittämien arviointien kanssa, eikä sen suuntaisia arviointeja ole kukaan muukaan esittänyt.

 

 Viranhaltijan koeajasta säädetään Laissa kunnallisen viranhaltijan palvelussuhdeturvasta 4§:ssä. Virkaa täytettäessä voidaan määrätä, että virkasuhteessa noudatetaan enintään kuuden kuukauden koeaikaa. Virkasuhteessa (kunnallinen viranhaltija ja valtion virkamies) koeaika ei perustu sopimukseen vaan työnantajan yksipuoliseen määräykseen. Koeajan tarkoitus on antaa työnantajalle tilaisuus selvittää mm. työntekijän ammattitaito sekä soveltuvuus työhön ja työyhteisöön. Työntekijä puolestaan pystyy koeaikana päättelemään, vastaavatko työn sisältö ja työolosuhteet odotuksia.

 

 Laissa ei mainita erikseen koeajan lyhentämistä, ainoastaan enimmäiskestosta. Koska koeaika on työnantajan yksipuolinen määräys, sitä voidaan lyhentää. Ennen asian esittelyä kunnanjohtaja on selvittänyt talous- ja hallintojohtajan myönteisen suhtautumisen koeajan lyhentämiseen.

 

 Kunnanhallituksen päätös ei loukkaa muiden työntekijöiden tai hakijoiden perustuslaillisia oikeuksia. Perustuslain 6§:n mukaan: ” Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.” Jokaisen työntekijän koeaika arvioidaan yksilöllisesti lain koeajan enimmäiskestoa noudattaen.

 

 Willmanin henkilökohtaiset arviot Matias Penttisen työtehtävien hoitamisesta voidaan jättää omaan arvoonsa.

 

                  

 Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

 Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hylätä oikaisuvaatimuksen.

 

 Päätös Matias Penttinen (osallisuusjäävi) poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi. Pöytäkirjan pitäjän toimi kunnanjohtaja Harri Nissinen.

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.