Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 29.03.2022/Pykälä 22



 

Vuoden 2021 tilintarkastuskertomus ja vastuuvapauden myöntäminen

 

Tarkastuslautakunta 29.03.2022 § 22  

8/02.04.01/2022  

 

 

 Asian valmistelija: puheenjohtaja Eero Peltoniemi

 

Kuntalain 125 §:n mukaan ”Tilintarkastajan on annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös estitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenille ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus. Jos tilintarkastaja havaitsee, että kunnan hallintoa ja taloutta on hoidettu vastoin lakia tai vastuuston päätöksiä eikä virhe tai aiheutettu vahinko ole vähäinen, tilintarkastuskertomuksessa on tehtävä asiasta tilivelvolliseen kohdistuva muistutus. Muistutusta ei voi kohdistaa valtuustoon.

 

Tarkastuslautakunnan on hankittava tilintarkastuskertomuksessa tehdystä muistutuksesta asianomaisen selitys sekä kunnanhallituksen lausunto. Valtuusto päättää toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan valmistelu, tilintarkstuskertomus ja siinä tehty muistutus antavat aihetta.

 

Hyväksyessään tilinpäätöksen valtuusto päättää vastuuvapaudesta tilivelvollisille.”

 

Puheenjohtajan ehdotus Tarkastuslautakunta kuulee tilintarkastaja Mika Mikkosen selosteen tilinpäätöksesta 2021 sekä tilintarkastuskertomuksen tilikaudelta 1.1.-31.12.2021 ja käy niistä keskustelun.
Tilintarkastajan seloste ja tilintarkastuskertomus merkitään tässä vaiheessa tiedoksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.