Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.11.2021/Pykälä 252


# Valtuustoaloite / Digiavun tarjoaminen kuntalaisille

 

Valtuustoaloite / Digiavun tarjoaminen kuntalaisille

 

Kunnanhallitus 15.11.2021 § 252  

317/07.00.00/2021  

 

 

 Asian valmistelija(t): Kunnanjohtaja Harri Nissinen, puh. 050 654 35

 

Kokoomuksen valtuustoryhmä on 1.11.2021 jättänyt valtuustoaloitteen digiavun tarjoamisesta kuntalaisille.

 

Valtuustoaloite:

 

Ehdotus: Joutsan kunta käyttää pienen osan sille kertyneistä vanhusten ja vammaisten palveluihin testamentatuista varoista hankkiakseen välittömiä digiasiantuntijapalveluja niitä tarvitseville kuntalaisille.

 

Testamenttivaroja kunnalla on tällä hetkellä miljoonan euron verran. Hankintaan osoitetaan  näitä varoja maksimissaan 40.000€ käytettäväksi vuoden 2022 loppuun asti. Kunnanhallitus päättää hankkeen teknisestä toteuttamisesta.

 

Palveluhankinta kilpailutetaan kunnan hankintaohjeen mukaisesti. Tuottajiksi voidaan valita useampikin pätevä tuottaja. Palvelu sisältää asiantuntijapalvelut laitteiden hankinnassa, käyttöön ottamisessa. päivittämisessä ja käytön opastamisessa palveluntuottajan toimitiloissa ja palvelunkäyttäjän asunnossa.

 

Perustelut: Tällä hetkellä yhteiskunnassa on tapahtumassa raju muutos kaikkien kyseeseen tulevien palvelujen siirtyessä vain sähköisesti hyödynnettäviksi. Pankkien konttoriverkosto supistuu, valtion palvelut ovat siirtyneet jo suurimmaksi osaksi verkkoon ja samoin terveyspalvelujen varaaminen. Kirjastosta on mahdollista lainata äänikirjoja, Yleltä ja Ylen Areenasta katsoa lähes kaikkia TV- ohjelmia. Yhteydenpito läheisiin on vaivatonta ja edullista verkon kautta jne…

 

Varttuneista joutsalaisista suuri osa ei käytä älypuhelinta/tietokonetta. Syitä on monia. Kasvokkain asiantuntijan kanssa saatu opastus omilla laitteilla kotona tai asiantuntijan luona poistaisi monta kynnystä käytön aloittamiseen. Testamenttivarat ovat inflaation nakerrettavina pankkitileillä. Otettakoon niitä järkevään käyttöön!

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus antaa aloitteen perusturvalautakunnan valmisteltavaksi.

 

Päätös Asian käsittely siirrettiin seuraavaan kokoukseen.