RSS-linkki
Kokousasiat:https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.11.2021/Pykälä 250
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
# | Talousarvioehdotus 2022 ulkoiset määrärahat | |
# | Teknisen ja ympäristöosaston talousarvion 2022 toiminnalliset tavoitteet |
Teknisen ja ympäristöosaston talousarvioehdotus 2022
Tekninen lautakunta 07.10.2021 § 126
Asian valmistelija(t): tekninen johtaja Juha-Matti Näykki
Hallintokuntien tulee toimittaa talousarvioehdotuksensa kunnanhallituksen käsittelyyn.
Teknisen- ja ympäristöosaston valmistelema talousarvioehdotus ja toiminnalliset tavoiteet vuodelle 2022 liitteen mukaisesti.
Esittelijä Tekninen johtaja Juha-Matti Näykki
Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy osaston käyttötalousarvioehdotuksen sekä toiminnalliset tavoiteet vuodelle 2022 ja esittää niiden edelleen hyväksymistä kunnanahallitukselle ja kunnanvaltuustolle.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Kunnanhallitus 15.11.2021 § 250
133/02.01.00/2021
Asian valmistelija(t): vt. talousjohtaja Pekka Takala
Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi teknisen ja ympäristöosaston talousarvioehdotuksen 2022.
Päätös Tekninen johtaja Juha-Matti Näykki ja vt. talousjohtaja Pekka Takala olivat kokouksessa läsnä tämän asian käsittelyn ajan.
Kunnanjohtajan ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |