Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 26.10.2021/Pykälä 49


 

Perusturvan asiakasmaksulain voimaantulo 1.7.2021; mahdolliset vaikutukset talousarvioon

 

Tarkastuslautakunta 26.10.2021 § 49  

292/02.01.00/2021  

 

 

Lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (734/1992) on tehty 1.7.2021 voimaan tulleita merkittäviä muutoksia. Ks.  www.stm.fi/asiakasmaksulain-uudistus.

Asiakasmaksulakiin on lisätty säännökset pitkäaikaisten asumispalvelujen asiakasmaksuista. Maksut määräytyvät yhdenmukaisin perustein kotiin annettavissa palveluissa ja pitkäaikaisessa tavallisessa palveluasumisessa. Pitkäaikaisen tehostetun palveluasumisen maksuista säädetään puolestaan pitkälti vastaavasti kuin pitkäaikaisen laitoshoidon maksuista. Tällä tavoin intensiivisen hoidon ja huolenpidon tarpeessa olevien asiakkaiden maksut peritään mahdollisimman yhdenmukaisin perustein. 

 

Lailla on vaikutusta arviolta noin miljoonan suomalaisen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuihin. Heistä 980 000 henkilöllä eli 98 prosentilla maksujen on arvioitu pienenevän nykyisestä. 33 000 henkilön osalta arvioitiin, että maksut voisivat nousta jatkuvan ja säännöllisen kotona annettavan palvelun maksutaulukon vuoksi.

 

Kun nyt ovat käytössä heinä-elokuun laskutustiedot, on mahdollista arvioida alustavasti lakimuutoksen vaikutuksia kunnan maksutuloihin tältä osin. Jäsenille jaetaan liitteenä vs.perusturvajohtaja Päivi Boualemin laatima selvitys vuoden 2021 tuloennusteesta.

 

Selvityksestä käy ilmi, että Huuponhovin asiakasmaksutulojen suhteen on tehty kirjausmuutos 1.7.2021 alkaen aiempaan verrattuna. Kokoukseen mennessä pyritään selvittämään tehdyt päätökset ja perustelut, jotka ovat tehdyn kirjausmuutoksen taustalla.

 

Puheenjohtajan ehdotus Lautakunta perehtyy lakimuutokseen ja vs. perusturvajohtajan lausuntoon, käy asiasta keskustelun tilintarkastajan kanssa ja arvioi tarvitaanko asiassa toimenpide-ehdotuksien tekemistä.

 

Päätös Tarkastuslautakunta keskusteli asiasta, totesi tiliöintimuutoksen ja merkitsi asian tiedoksi.