Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.09.2021/Pykälä 206


 

JOUTSAN KUNTA

ESITYSLISTA

16/2021

1

 

Kunnanhallitus

 

20.09.2021

 

 

Lausunto Valtatie 4 Lusi - Kanavuori toimenpideselvitys

 

Kunnanhallitus 20.09.2021 § 206  

231/08.00.00/2021  

 

 Asian valmistelija(t): tekninen johtaja Juha-Matti Näykki

 

Valtatien 4 parantaminen välillä Lusi-Kanavuori toimenpideselvityksen tarkoituksena on määrittää valtatien yhteysvälille tavoitetila ja osoittaa jatkosuunnittelutarpeet.  Kehittämistoimenpiteet esitetään peruskarttatarkkuudella 1:20 000. Tarkoituksena on hyödyntää olemassa olevia aineistoja (kaavat ja rekisterit). Työssä laaditaan hankearviointi ja erillinen meluselvitys Joutsan taajaman kohdalta.

 

Suunnittelualue alkaa Päijät-Hämeen Heinolan Lusista ja päättyy Jyväskylän Kanavuoren uuteen suunniteltuun eritasoliittymään. Suunnittelujakson pituus on noin 110km.

 

Hankeryhmä on pitänyt kolme kokousta. Viimeisimmässä kokouksessa 24.08.2021 hankeryhmä sai luonnosvaiheen toimenpiteet ja vaihtoehtovertailut.

 

Joutsan kunnan kannalta ongelmalliseksi kohdaksi muodostuu Oravakivensalmen kohta. Oravakiveen on suunniteltu Hartolan suunnasta tulevan uuden maantien (silta), joka kulkisi vanhan sillan kohdalta. Paikka on suurpiirteinen. Joutsan kunta on investoinut Oravakiveen noin miljoona euroa. Oravakiven kiinteistölle 172-402-8-64 ja Nuoliranta kiinteistölle 172-402-8-73 on suunnitelmissa kehittää aluetta ja alueen elinvoimaa joko investoreiden kautta tai mahdollisella kaavamuutosprosessilla niin, että alueen elinvoima paranee nykyisestään. Mikäli nykyinen toimenpideselvityksessä luonnosvaiheen toimenpiteet mukainen uusi esitetty maantie tulisi toteutumaan suunnitellulle paikalle olisi se huomattavan epäedullinen ratkaisu Joutsan kunnan kannalta. Tämän vuoksi Joutsan kunta ei voi hyväksyä uuden maantien esitettyä sijaintia vaan esittää sen poistamista.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää toimenpideselvityksessä Oravakiveen esitetyn uuden maantien poistamista luonnosvaiheen alustavista toimenpiteistä.

 

Päätös Kunnanjohtajan muutettu ehdotus:  
Kunnanhallitus esittää toimenpideselvitykessä esitetyn uuden rinnakkaistien siirtämistä mahdollisimman lähelle nykyistä valtatietä Oravakiven Joutsan puoleisella alueella.               

Kunnanjohtajan muutettu ehdotus hyväksyttiin.