Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.07.2021/Pykälä 136


# Kotouttamisohjelma 2021-2024

 

Kotouttamisohjelma 2021-2024

 

Perusturvalautakunta 16.06.2021 § 66 

 

 

 

 Asian valmistelija johtava sosiaaliyöntekijä Päivi Boualem, puh. 040 358 0009.

 

Kunnan on kotoutumislain mukaan laadittava kotouttamisohjelma (32 §), jonka tarkoitus on edistää kotoutumista ja monialaista yhteistyötä maahanmuuttajien kotoutumisen tueksi. Ohjelma voi olla kunnan tai useamman kunnan yhteinen. Kotouttamisohjelmassa tulisi ottaa huomioon kaikki kunnan alueella asuvat maahanmuuttajat oleskelun perusteesta riippumatta.  Ohjelma tulee hyväksyä kunnanvaltuustossa ja se tulee tarkistaa vähintään kerran neljässä vuodessa.

 

Kunta vastaa kotouttamisohjelman tekemisestä ja yhteistyöstä eri toimijoiden kesken. Kotouttamisohjelma on myös tärkeä työväline maahanmuuttajien kanssa työskenteleville työntekijöille ja viranhaltijoille sekä maahanmuuttajille.

 

Kotouttamisohjelma sisältää keskeisimmät tiedot maahanmuuttoon liittyvistä lupa-asioista, palveluverkostosta sekä paikallisista palveluista maahanmuuttajan kotoutumisen edistämiseksi.

 

Kotouttamisohjelman päivitys aloitettiin yhteistyökokouksella keväällä 2021. Työryhmässä olivat mukana Hyvinvointi- ja sivistysjohtaja, varhaiskasvatuksen esimies, eritysipalvelujen esimies, vapaa-aika ja

nuorisotoimen esimies, etsivänuorisotyöntekijä, Puulanseutuopiston rehtori, kirjasto- ja kulttuuritoimen esimies, diakoni, seututerveyskeskuksen osastonhoitaja ja johtava sosiaalityöntekijä.

 

 

Esittelijä Perusturvajohtaja Anna-Maija Kääriäinen

 

Päätösehdotus Perusturvalautakunta hyväksyy päivitetyn kotouttamisohjelman vuosille 2021–2024 ja esittää sen hyväksymistä edelleen kunnanhallitukselle ja valtuustolle.

 

Päätös Perusturvajohtajan ehdotus hyväksyttiin.

 

 Erityispalvelujen esimies Johanna Pajunen oli esittelemässä asiaa.

 

Kunnanhallitus 05.07.2021 § 136  

124/04.01.00/2021  

 

 

 Asian valmistelija(t): johtava sosiaaliyöntekijä Päivi Boualem, puh. 040 358 0009, perusturvajohtaja Anna-Maija Kääriäinen, puh. 0400 641 105

 

Kunnan on kotoutumislain mukaan laadittava kotouttamisohjelma (32 §), jonka tarkoitus on edistää kotoutumista ja monialaista yhteistyötä maahanmuuttajien kotoutumisen tueksi. Ohjelma voi olla kunnan tai useamman kunnan yhteinen. Kotouttamisohjelmassa tulisi ottaa huomioon kaikki kunnan alueella asuvat maahanmuuttajat oleskelun perusteesta riippumatta.  Ohjelma tulee hyväksyä kunnanvaltuustossa ja se tulee tarkistaa vähintään kerran neljässä vuodessa.

 

Kunta vastaa kotouttamisohjelman tekemisestä ja yhteistyöstä eri toimijoiden kesken. Kotouttamisohjelma on myös tärkeä työväline maahanmuuttajien kanssa työskenteleville työntekijöille ja viranhaltijoille sekä maahanmuuttajille.

 

Kotouttamisohjelma sisältää keskeisimmät tiedot maahanmuuttoon liittyvistä lupa-asioista, palveluverkostosta sekä paikallisista palveluista maahanmuuttajan kotoutumisen edistämiseksi.

 

Kotouttamisohjelman päivitys aloitettiin yhteistyökokouksella keväällä 2021. Työryhmässä olivat mukana Hyvinvointi- ja sivistysjohtaja, varhaiskasvatuksen esimies, eritysipalvelujen esimies, vapaa-aika ja

nuorisotoimen esimies, etsivänuorisotyöntekijä, Puulanseutuopiston rehtori, kirjasto- ja kulttuuritoimen esimies, diakoni, seututerveyskeskuksen osastonhoitaja ja johtava sosiaalityöntekijä.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy päivitetyn kotouttamisohjelman vuosille 2021–2024 ja esittää sen hyväksymistä edelleen valtuustolle.

 

Päätös Perusturvajohtaja Anna-Maija Kääriäinen oli esittelemässä asiaa kokouksessa.

Kunnanjohtajan ehdotus hyväksyttiin.