Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.07.2021/Pykälä 160



 

Kiinteistötoimituksen uskotut miehet toimikaudelle 2021-2025

 

Kunnanhallitus 05.07.2021 § 160  

171/00.00.01/2021  

 

 

 Asian valmistelija(t): Antti-Pekka Hokkanen

 

Maanmittauslaiton on lähettänyt kirjeen kunnille kiinteistötoimitusten uskottujen miesten valinnasta uudelle valtuustokaudelle ja tietojen toimittamisesta Maanmittauslaitokselle.

 

Kiinteistönmuodostamislain (1995/554) 6 §:n mukaan kunnanvaltuuston tulee valita kiinteistötoimitusten uskotuiksi miehiksi vähintään kuusi henkilöä valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi. Kyseisen lainkohdan mukaan uskotun miehen tulee olla perehtynyt kiinteistöasioihin ja lisäksi tuntea paikallisia oloja. Vaalikelpoisuudesta uskotun miehen toimeen on lisäksi voimassa, mitä käräjäoikeuden lautamiehistä säädetään.

 

Kirjeessään Maanmittauslaitos pyytää kiinnittämään valintaprosessissa erityishuomiota ikään, sillä käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain mukaan uskotuksi mieheksi ei tule valita henkilöä, joka on valintahetkellä alle 25 vuotta tai täyttänyt 65 vuotta. Samalla Maanmittauslaitoksen toiveena on, että valinnoissa kiinnitettäisiin huomiota uskotun miehen mahdollisuuteen hoitaa tehtävää arkipäivisin.

 

Kuntaan valittavien uskottujen miesten määrää tärkeämpi olisi, että valitut luottamushenkilöt täyttävät em. kriteerit. Usein käytännön syistä on silti ollut etua, että kunnassa on käytettävissä hieman enemmän valittuja uskottuja miehiä kuin vähimmäismäärä (6).

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto nimeää vähintään kuusi(6) uskottua miestä 1.8.2021 alkavalle valtuustokaudelle.

 

Päätös Kunnanjohtajan ehdotus hyväksyttiin.