Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joutsan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asiakirjat.joutsa.fi:443/d10web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.07.2021/Pykälä 151


 

Keskusvaalilautakunnan vaali toimikaudelle 2021-2025

 

Kunnanhallitus 05.07.2021 § 151  

155/00.00.01/2021  

 

 

 Asian valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Antti-Pekka Hokkanen,

 puh. 040 358 0007

 

 

Vaalilain 13 §:n mukaan valtuus­ton on  asetettava kuntaan toimikaudekseen kunnan keskusvaali­lauta­kunta,  johon kuuluu viisi jä­sen­tä ja tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään 5. Va­ra­­se­net on asetettava siihen jär­jestykseen, jossa he tulevat jä­sen­ten sijaan.

 

Jäsenet, joista valtuuston  on määrät­tävä yksi puheenjohtajaksi ja yksi va­ra­pu­heen­joh­ta­jak­si, sekä varajäsenet on valittava neljäksi vuodeksi kerrallaan vaalikelpoisista kunnan jäsenistä siten, että he mah­dol­li­suuk­sien mukaan edustavat kunnassa edellisis­sä kun­ta­vaa­leis­sa ehdokkaita asettaneita  ää­nestäjäryhmiä.

 

Jotta kunnan kes­kus­vaa­li­lau­ta­kun­nan jäsenet ja varajäsenet edustaisivat edel­li­sis­sä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita ää­nestäjäryhmiä, on kustakin äänestäjäryhmästä valittava yksi edustaja, kunnes kukin kuntavaaleissa esiintynyt äänestäjäryhmä on saanut edustuksensa. Niin kauan kuin yksi­kin huomioon otettava äänestäjäryhmä on vailla edus­tus­ta, keskusvaalilautakuntaan ei saa valita muusta ryhmästä kah­ta edustajaa.

 

Keskusvaalilautakunnan jäsenen tai varajäsenen tulee olla vaalikelpoinen kyseiseen toimielimeen (kuntalaki § 74) , mutta henkilön ei tarvitse olla valtuutettu tai varavaltuutettu.

 

Tasa-arvolain 4a §, jonka mukaan kunnallisissa toimielimissä tulee valtuustoa lukuun ottamatta olla vähintään 40 % naisia tai 40 % miehiä. Vaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Harri Nissinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto suorittaa keskusvaalilautakunnan jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vaalin toimikaudelle 2021-2025.

 

Päätös Kunnanjohtajan ehdotus hyväksyttiin.